Samuli Hussa, 18v. – Juoksijatarinoita KM:n takaa

Nyt puhuu viime vuoden voittaja! 
Haapavetinen Samuli Hussa (Limingan Niittomiehet) juoksi elämänsä ensimmäisen maratonin viime vuonna Kuopiossa ja yllätti kokeneemmat konkarit ajalla 2:46:07. 

Voitit viime vuonna KM:n miesten maratonin huikealla ajalla. Kerrohan hieman, mikä oli voittosi salaisuus?
Pelasin viime kesän pääosin jalkapalloa ja kävin pitkiä lenkkejä 3-4 kertaa viikossa, tasaisella vauhdilla. En ollut edes ajatellut lähteväni maratonille, vaan päätös tuli viikkoa ennen starttia. Edellispäivän valmistautuminen maratonille oli jopa koominen. Olin lukion retkellä Ruotsissa, josta tulin yömyöhään kotiin. En myös ollut kerennyt tiukan aikataulun takia käydä edes kunnolla syömässä missään koko päivänä. Aamulla oli sitten lähtö Kuopioon kahdeksan jälkeen. 

Maratonjuoksusi sujui kuitenkin vauhdikkaasti, miten ihmeessä tähän tulokseen päästiin? 
Neljän minuutin kilometrivauhti oli alusta asti keveän tuntuista ja huomasinkin puolessa välissä että olen tullut selvästi alle neljän vauhtia kokoajan. Voitto oli todellinen yllätys. Tavoitteenani oli vain ja ainoastaan kolmen tunnin alitus, ei niinkään sijoitus. 

Kuopio Maraton, 2015

Mitä pidit Kuopion tapahtumasta vai kerkesitkö ihailla ollenkaan maisemia ja nauttia kisa-tunnelmasta?

Kuopio maraton on yksi parhaista juoksutapahtumista mihin olen ottanut osaa. Pidin erityisesti siitä, kuinka juoksu kulki sekä kaupungissa että luonnossa. Keskustassa olleet kannustavat ihmiset ja luonnonläheisyys toivat suoritukseen ehdottomasti lisäboostia. Monesti maantiejuoksut kulkevat jotain tylsää tietä pitkin, mutta Kuopion reitti oli positiivinen yllätys. Valitsin kilpailun myös sattuman kautta, sillä kuulin siitä Kuopiossa asuvalta siskoltani.

Mitä tavoitteita sinulla on tämän vuoden Kuopio Maratonille, kenties voiton uusiminen? 
Alustavasti olen miettinyt osallistuvani tämän vuoden Kuopio maratonille. Jos tulen, ainoana tavoitteenani on parantaa viime vuoden aikaa.

Kuva: Savon Sanomat

Millaista juoksutaustaa sinulla on? 
Kilpaa olen juossut 12-vuotiaasta asti. Tämä kesä on ollut jo nyt oman urani paras juoksukausi, sillä olen parantanut tänä kesänä ennätyksiäni miltei joka ratamatkalla. Tämän kauden rataennätyksiäni: 1500m: 3:56.50, 800m: 1:54.78, 3000m: 8:51.90. Tällä kaudella tähän asti suurin kohokohtani oli huhtikuussa, kun otin Jyväskylässä 19-vuotiaiden SM-hopeaa 10km tiejuoksussa ajalla 34:32, joka oli myös oma kympin ennätykseni.

Kerro hieman tämän hetkisistä tavoitteistasi ja harjoittelustasi. Mihin tähtäät ja miten tällä hetkellä treenaat?

Viime vuoden Kuopio maratonin jälkeen jätin jalkapallon pelaamisen kokonaan ja aloin juosta tosissani. Vaihdoin samalla myös juoksuseuraa Limingan Niittomiehiin, josta on ollut iso apu. Tämän kauden päätavoitteeni on 5-7.8 Lappeenrannassa käytävät 19-22 -vuotiaiden SM-kisat. Tällä hetkellä treenaamiseni on pääosin pitkiä keveitä lenkkejä sekä kilpailuihin valmistavia teräviä treenejä, sillä kisakausi on nyt heinäkuussa kovimmillaan.

Kuva Samulin instagramista: @husseli

Ja lopuksi on aina udeltava, miksi juuri juokseminen? 

Juoksun pariin päädyin kun huomasin jossain vaiheessa ala-asteella käytävissä yleisurheilukilpailuissa, että minullahan saattaisi olla lahjoja juoksemiseen. Parasta on se, että se on samalla helppoa että vaikeaa. Kaikkihan osaavat juosta, mutta kovaa juokseminen ja taktisesti hyvien juoksujen toteuttaminen on taas vaikeaa. Myös se, että juostessa unohtaa kaikki murheet ja huolet, kiehtoo minua.

Juoksu on vain juoksua?

"Huhuu, kuuleeko Kirsi? Onko mitä ajatuksia tänään mielessä, kun ei kuulu mitään?" huomaan usein kyseleväni itseltäni. En pääsääntöisesti kotona kuule mieleni puhuvan omia ajatuksiani. Kotona en saa kuunneltua omia ajatuksia kun ympärillä vallitsee jatkuva äänien viidakkoelämä. Talomme on hiljainen vain neljän lapsemme nukkuessa klo 21.00 -07.00 välillä, tai muuna aikana hiljaisuus on läsnä lasten ollessa mummolassa.

Kaipaan hiljaisuutta. Kaipaan omia ajatuksiani. Rakastan hiljaisuutta, vaikkakin siihen on mahdollisuus vain aina hetkittäin.

Juostessa hetki on vain ja ainostaan minulle. Juostessa kuulen ajatukseni ja saan ajatukseni juoksemaan askeleissani. Juostessa olen yksin ja nautin omasta ajastani: vapauttavaa. Kukaan ei tarvitse juuri silloin minua. Keskityn juostessa vain olennaiseen: juoksen vain askel kerrallaan eteenpäin.

Ensimmäinen kilometri juostessa menee tyhjentäessä kodin ääniä. Kahden kilometrin jälkeen voin jo kuulla korvissani täydellisen hiljaisuuden.  Viiden kilometrin saavuttaessa alan nauttimaan metsän äänistä ja tunnen sisäisen energian juoksevan kehoni myötä. Kuuden kilometrin jälkeen alan jo kuuntelemaan ajatuksiani ja luomaan mielessäni tulevia tekstejäni. Kymmenen mittarissa ja mieli sekä keho kiittää oman mielen ja kehon puhdistuksesta hikoilun myötä.

Juoksu on vain juoksua. Jalkaa ylös, jalkaa alas. Peppu heiluu, ryhti pysyy.  Askel eteen, katse eteen. Yksinkertaista, eikö totta? Parhaillaan juoksu onkin vain juoksua. Saa keskittyä vain ja ainoastaan juoksuun. Mutta, todellisuudessahan juoksu ei ole vain yhden asian suorittamista vaan usean toiminnan hallintaa: hengitys, hengitys ja hengitys sekä kehon ja mielen yhdistäminen askeleisiin. Toisaalta samalla kun juostessa hallinnoi samanaikaisesti useaa kehon toimintaa, niin samalla vapauttaa kaikki toiminnot vapaaksi nauttimaan liikkeen tuomasta hyvän olon tunteesta. Yksinkertaista vieläkin? Askeleet eteen ovat vain yksi osa hyvän olon saavuttamisen vuoksi tehtävää toimintaa.

Samanaikaisesti kun pistät askelta toisen eteen, keskityt hengittämiseen. Ilman hyvää hengittelyä et jaksa juosta: happi loppuu, tossut taivasta kohti ja poski asfaltille pötkölleen. Myös mieli työskentelee kahteen suuntaan juostessa. Toisessa suunnassa mieli tyhjenee päivän äänistä ja ajatuksista ja toisaalla mieli alkaa juosta yhtä kehon kanssa ja uudet ajatukset rullaavat reippaasti lenkin jälkeen. Tieteellistä tutkimustahan en ole aiheesta tehnyt vaan tulkitsen täysin vain oman kehoni ja mieleni toimintaa.

En vielä ole koskaan juossut kymmentä kilometriä pidempää matkaa. Hieman jännittää mitä mielessä ja kehossa tapahtuukaan kun puolimaratoni on matkana. Ensi viikolla olen lähempänä tavoitettani ja tiedän enemmän: aion juosta 15 kilometrin testimatkan. Tietoa minulla ei vielä kehoni eikä mieleni toiminnasta pitemmältä matkalta ole. Mutta, heitän arvauksen: kun kehoni alkaa väsyä niin mieleni alkaa työntää askeleitani eteenpäin.

Tahdon, teen ja toteutan - kohti Kuopio maratonia!
Kirsi


Onko Sinulla minkälaisia kokemuksia kehon ja mielen yhteistyöstä juostessa?

Raita Säynäjoki, sekä karvakaverit Olli ja Zade – Juoksijatarinoita KM:n takaa

Tässä postaussarjassa tullaan kyselemään valmistautumis- ja lenkkikuulumisia Kuopio Maratoniin osallistuvilta juoksijoilta.

Ensimmäisenä vuorossa mikkeliläinen 33-vuotias Raita Säynäjoki, jonka juoksuharrastukseen liittyy vahvasti kaksi karvaista lenkkikaveria. Raita suunnittelee osallistuvansa Kuopiossa puolimaratoniin, joka on hänen neljäs puolikkaansa. Raita kirjoittaa juoksuharrastuksestaan myös blogia; Lenkillä pilkkujen kanssa. 

Suuntaat ensimmäistä kertaa Kuopioon. Miksi juuri tänne?
Ajankohta on sopiva; kesä alkaa olla takanapäin joten todennäköisesti hellejuoksua ei ole tulossa. On myös mukava päästä juoksemaan puolikas yhtenä kierroksena; se voi olla henkisesti helpompaa, kun kaikki nousut ovat aina viimeistä kertaa. Lisäksi Kuopio on sopivan etäisyyden päässä meiltä Mikkelistä. 

Millaista juoksutaustaa sinulta löytyy?
En ole koskaan ollut kilpailuhenkinen tai mitenkään erityisen liikunnallinen, mutta juoksuun jäin heti koukkuun. Aloitin säännöllisen juoksuharjoittelun vuonna 2003 ja siitä lähtien olen juossut 11 maratonia. Maratonennätykseni on 3:54:22.  Puolimaratoneja olen juossut kolme, tai ainakaan en muista juokseneeni enempää kuin kolme.

Tavoitteesi Kuopion puolimaratonille?
Matkana puolikas tuntuu vieraammalta kuin maraton. Olen hieman epävarma minkälaista vauhtia pystyn pitämään, mutta lähden tavoittelemaan 1:50 alitusta, joka olisi samalla ennätykseni. Ei kai Kuopiossa sitten mitään mäkiä ole? ;)  

Kuva: Mikko Rahikainen

Miten valmistaudut Kuopioon?
Lisään runsaasti peruskestävyysharjoittelua sisältävään ohjelmaani vähän enemmän vauhtiharjoittelua. Teen myös juoksua tukevaa lihaskuntoharjoittelua ja tänä kesänä olen innostunut suunnistuksesta. Lyhyempiin juoksutapahtumiin riittää harjoittelun keventäminen muutamaa päivää ennen. Viimeistelyssä painotan luultavasti lepoa ja virettä ylläpitäviä, lyhyitä harjoituksia. 

Mikä sitten saa sitomaan lenkkarin nauhat yhä uudelleen?
Luulen, että juokseminen on ihmiselle niin luontaista, jotenkin alkukantaista, että se siksi tuottaa valtavasti mielihyvää. Onnellisimmillani olen silloin, kun olen säännöllisessä, lähes päivittäisen juoksemisen putkessa. Tärkeänä mainintana myös seura; koirien kanssa juokseminen on älyttömän hauskaa ja kilsoja kertyy huomaamatta! 

Harjoitteluusi liittyykin olennaisesti kaksi dalmatialaista; Olli 5v. ja Zade 10kk. Onko koirat yhtä innokkaita lenkkeilijöitä?
Rotu on minulle tuttu jo lapsuudesta. Halusin kestävän ja innokkaan lenkkikaverin, joka kestää myös satunnaiset sohvapäivät. Dalmatiankoirat etenevät mielellään tasaista ravia, ja sehän käy juoksijalle paremmin kuin hyvin. Yksilöllisiä eroja tietysti on; meillä Olli on enemmän sohvaperuna kuin maratoonari, Zadesta taas on kasvanut vauhtimimmi.   

Miten koirien kanssa lenkkeily käytännössä onnistuu?
Koirat, tai jompikumpi niistä, on minulla mukana lähes kaikilla peruskestävyyslenkeillä. Juoksen tavallisesti niin, että koirat ovat vyötäröllä kiinni joustavassa narussa, jolloin omat kädet jäävät vapaaksi. Koirien kanssa ei voi ihan täysin päättää vauhdista eikä pysähtelyistä. Pysähdysten määrän voi toki opettaa aika pieneksi ja kieltää juoksulenkillä haistelut, mutta itseäni ei haittaa, vaikka pysähtelyä olisi enemmänkin. 

Miten koirat vaikuttavat lenkkireitin määräytymiseen?
Lämpimillä ilmoilla suunnittelen lenkkireitin niin, että koirat pääsevät ainakin kerran juomaan ja mahdollisesti uimaan. Kovimmilla pakkasilla ja lämpiminä kesäpäivinä koirat eivät ole mukana. 

Kummalla sitten riittää enemmän lenkkikuntoa, sinulla vai koirilla?
Kovimmat harjoitukset teen yleensä yksin: Olli ei perusta reipasvauhtisista lenkeistä ja Zade alkaa vasta nyt olla siinä iässä, että sitä voi kovimmilla lenkeillä juoksuttaa. Pitkiä lenkkejä koirat rytmittävät mukavasti: ensin kymppi toisen kanssa, sitten toisen kanssa ja loppuun vielä muutama kilsa itsekseen, esimerkiksi noin se menee. Mutta kyllä koirat ovat ehdottomasti paremmassa kunnossa, koirien liikkuminen on kuitenkin muutakin kuin minun kanssa juoksemista.  

Miten palautuminen onnistuu?
Luulen, että palautumisessakin koirilla on merkittävä rooli: teemmehän myös kävelylenkkejä päivittäin. Kävely on aktiivista palautumista ja usein parempi vaihtoehto kuin täyslepo; koirat tekevät siis liikkumisesta myös säännöllistä. 

Ja vielä lopuksi; mitä juoksutavoitteita sinulla on tulevaisuudelle?
Olla elämäni kunnossa, kun pääsen siirtymään N35-sarjaan parin vuoden kuluttua, eikös se ole hyvä tavoite! Nyt kun lapsetkin ovat jo 7- ja 9-vuotiaita, voin keskittyä aikaisempaa enemmän harjoitteluun. Koirien mukanaolo estää turhan orjallisen kellottamisen tai hirveän tarkan suunnitteluun: haluan blogin nimelläkin itselleni muistuttaa, että koiriahan tässä vaan lenkitetään, eikä tätä pidä ottaa niin vakavasti!   

Kuvat: Raitan blogista ellei toisin mainittu

Juoksen. – Mikä sai minut syttymään?

Palataan ajassa neljä vuotta taaksepäin.
Kaksi pientä poikaa maailmassamme ja äitinä kova halu liikkua. Haluan palata omalle jumppasalilleni, omille ryhmäliikuntatunneilleni ja kokea taas jotain ihan omaa. Kuten ennen lapsiamme, jumpata salilla kolme kertaa viikossa. Näin kuvittelin, mutta käytäntö kuitenkin osoitti toisin;

Päivän ikioma odotettu hetki oli varattu ja jumppapöksyt jalassa odotin miestäni tulevan töistä sovittuun aikaan. Mutta, yksi pieni puhelu ja varattu jumppa saa unohtua:
"Jooo-o, meneekin hieman myöhempään töissä. Ei kai ollut mitään ihmeellistä tälle illalle?"
"Ai ei ollut vai: MUN JUMPPA, THE JUMPPA on tänään. Miten voitkaan unohtaa?"

Näin jumppa jos toinenkin peruuntui ja mökötystä oli luvassa loppuillaksi tai ehkä jopa viikoksi. Ja kostona päälle päätin, etten kyllä liikuntaa harrasta sitten muutenkaan. Jääköön jumpat ja mökötän ainakin vielä seuraavat kaksi vuotta liikkumatta. Päätös mökötyksestä ja liikkumattomuudesta tuntui tuolloin hyvältä; nyt jopa huvittavalta ja typerältä.

Tullaan edellisestä ajasta kaksi vuotta eteenpäin eli nykyjasta kaksi taaksepäin. Neljän lapsen jälkeen en edes haaveillut varaavani etukäteen jumppia. Oli aika miettiä itselleni liikuntaharrastus, joka onnistuu ilman aikatauluja ja missä vain, eikä hiljaisuuskaan olisi huono puoli harrastuksessa. JUOKSU! Kotona, matkoilla, aamulla, illalla, sataa, paistaa ja aina onnistuu!

Mutta mitä juoksun aloittamiseen tarvitaan? Innostus jo on, mutta ehdottomasti tarvitsen huippuhuippulenkkarit, ihan melkein alkuun jo ammattilaisjuoksijoiden tasoa. Harrastuksen aloitus ei ainakaan välineiden huonoudesta jää aloittamatta. Tai niinhän minä luulin. Piti vuosi pitää huippuhuippulenkkareita kaapissa ennenkuin tosi tarkoituksella käyttö alkoi.

Juoksuherätykseen tarvittiin huippulenkkareiden lisäksi kehonkoostumusmittaus. Mittaustulokset ennustivat lukemillani tulevaisuuttani kera diabeteksen. Oli aika herätä - heräsin ja juoksin! Vuoden 2015 toukokuussa aloin lenkkeilemään kolme kertaa viikossa kävelyjuoksupuuskutus-tyylillä.

Asetin heti tavoitteekseni Kuopio Maratonin kympin samalle syksylle. En malttanut kuitenkaan odottaa syksyyn. Kahden kuukauden harjoittelun jälkeen osallistuin jo heinäkuussa ensimmäiselle kympilleni Varpaisjärvellä. Aikaa meni 1h14min, kun jo taas kaksi kuukautta myöhemmin Kuopiossa kymppiin meni viisi minuuttia vähemmän. Molemmilla matkoilla osan matkaa juoksin, osan kävelin. Olin ylpeä että jo 80% matkoista jaksoin kymmenestä kilometristä juosta. Ajat eivät itselleni merkinnyt sinänsä mitään, vaan huomio omasta kehityksestä oli tärkeintä.

Nyt olemme tässä päivässä ja olen juossut huippuhuippulenkkareillani vuoden. Juoksu on helppoudessaan ja ajattomuudessaan hyvä harrastus minulle. Hyvä päätös, hyvä olo ja hyvä mieli!


Miten sinä innostuit juuri juoksuharjoittelusta?

-Kirsi