Juoksu on vain juoksua?

"Huhuu, kuuleeko Kirsi? Onko mitä ajatuksia tänään mielessä, kun ei kuulu mitään?" huomaan usein kyseleväni itseltäni. En pääsääntöisesti kotona kuule mieleni puhuvan omia ajatuksiani. Kotona en saa kuunneltua omia ajatuksia kun ympärillä vallitsee jatkuva äänien viidakkoelämä. Talomme on hiljainen vain neljän lapsemme nukkuessa klo 21.00 -07.00 välillä, tai muuna aikana hiljaisuus on läsnä lasten ollessa mummolassa.

Kaipaan hiljaisuutta. Kaipaan omia ajatuksiani. Rakastan hiljaisuutta, vaikkakin siihen on mahdollisuus vain aina hetkittäin.

Juostessa hetki on vain ja ainostaan minulle. Juostessa kuulen ajatukseni ja saan ajatukseni juoksemaan askeleissani. Juostessa olen yksin ja nautin omasta ajastani: vapauttavaa. Kukaan ei tarvitse juuri silloin minua. Keskityn juostessa vain olennaiseen: juoksen vain askel kerrallaan eteenpäin.

Ensimmäinen kilometri juostessa menee tyhjentäessä kodin ääniä. Kahden kilometrin jälkeen voin jo kuulla korvissani täydellisen hiljaisuuden.  Viiden kilometrin saavuttaessa alan nauttimaan metsän äänistä ja tunnen sisäisen energian juoksevan kehoni myötä. Kuuden kilometrin jälkeen alan jo kuuntelemaan ajatuksiani ja luomaan mielessäni tulevia tekstejäni. Kymmenen mittarissa ja mieli sekä keho kiittää oman mielen ja kehon puhdistuksesta hikoilun myötä.

Juoksu on vain juoksua. Jalkaa ylös, jalkaa alas. Peppu heiluu, ryhti pysyy.  Askel eteen, katse eteen. Yksinkertaista, eikö totta? Parhaillaan juoksu onkin vain juoksua. Saa keskittyä vain ja ainoastaan juoksuun. Mutta, todellisuudessahan juoksu ei ole vain yhden asian suorittamista vaan usean toiminnan hallintaa: hengitys, hengitys ja hengitys sekä kehon ja mielen yhdistäminen askeleisiin. Toisaalta samalla kun juostessa hallinnoi samanaikaisesti useaa kehon toimintaa, niin samalla vapauttaa kaikki toiminnot vapaaksi nauttimaan liikkeen tuomasta hyvän olon tunteesta. Yksinkertaista vieläkin? Askeleet eteen ovat vain yksi osa hyvän olon saavuttamisen vuoksi tehtävää toimintaa.

Samanaikaisesti kun pistät askelta toisen eteen, keskityt hengittämiseen. Ilman hyvää hengittelyä et jaksa juosta: happi loppuu, tossut taivasta kohti ja poski asfaltille pötkölleen. Myös mieli työskentelee kahteen suuntaan juostessa. Toisessa suunnassa mieli tyhjenee päivän äänistä ja ajatuksista ja toisaalla mieli alkaa juosta yhtä kehon kanssa ja uudet ajatukset rullaavat reippaasti lenkin jälkeen. Tieteellistä tutkimustahan en ole aiheesta tehnyt vaan tulkitsen täysin vain oman kehoni ja mieleni toimintaa.

En vielä ole koskaan juossut kymmentä kilometriä pidempää matkaa. Hieman jännittää mitä mielessä ja kehossa tapahtuukaan kun puolimaratoni on matkana. Ensi viikolla olen lähempänä tavoitettani ja tiedän enemmän: aion juosta 15 kilometrin testimatkan. Tietoa minulla ei vielä kehoni eikä mieleni toiminnasta pitemmältä matkalta ole. Mutta, heitän arvauksen: kun kehoni alkaa väsyä niin mieleni alkaa työntää askeleitani eteenpäin.

Tahdon, teen ja toteutan - kohti Kuopio maratonia!
Kirsi


Onko Sinulla minkälaisia kokemuksia kehon ja mielen yhteistyöstä juostessa?