Juoksu on vain juoksua?

"Huhuu, kuuleeko Kirsi? Onko mitä ajatuksia tänään mielessä, kun ei kuulu mitään?" huomaan usein kyseleväni itseltäni. En pääsääntöisesti kotona kuule mieleni puhuvan omia ajatuksiani. Kotona en saa kuunneltua omia ajatuksia kun ympärillä vallitsee jatkuva äänien viidakkoelämä. Talomme on hiljainen vain neljän lapsemme nukkuessa klo 21.00 -07.00 välillä, tai muuna aikana hiljaisuus on läsnä lasten ollessa mummolassa.

Kaipaan hiljaisuutta. Kaipaan omia ajatuksiani. Rakastan hiljaisuutta, vaikkakin siihen on mahdollisuus vain aina hetkittäin.

Juostessa hetki on vain ja ainostaan minulle. Juostessa kuulen ajatukseni ja saan ajatukseni juoksemaan askeleissani. Juostessa olen yksin ja nautin omasta ajastani: vapauttavaa. Kukaan ei tarvitse juuri silloin minua. Keskityn juostessa vain olennaiseen: juoksen vain askel kerrallaan eteenpäin.

Ensimmäinen kilometri juostessa menee tyhjentäessä kodin ääniä. Kahden kilometrin jälkeen voin jo kuulla korvissani täydellisen hiljaisuuden.  Viiden kilometrin saavuttaessa alan nauttimaan metsän äänistä ja tunnen sisäisen energian juoksevan kehoni myötä. Kuuden kilometrin jälkeen alan jo kuuntelemaan ajatuksiani ja luomaan mielessäni tulevia tekstejäni. Kymmenen mittarissa ja mieli sekä keho kiittää oman mielen ja kehon puhdistuksesta hikoilun myötä.

Juoksu on vain juoksua. Jalkaa ylös, jalkaa alas. Peppu heiluu, ryhti pysyy.  Askel eteen, katse eteen. Yksinkertaista, eikö totta? Parhaillaan juoksu onkin vain juoksua. Saa keskittyä vain ja ainoastaan juoksuun. Mutta, todellisuudessahan juoksu ei ole vain yhden asian suorittamista vaan usean toiminnan hallintaa: hengitys, hengitys ja hengitys sekä kehon ja mielen yhdistäminen askeleisiin. Toisaalta samalla kun juostessa hallinnoi samanaikaisesti useaa kehon toimintaa, niin samalla vapauttaa kaikki toiminnot vapaaksi nauttimaan liikkeen tuomasta hyvän olon tunteesta. Yksinkertaista vieläkin? Askeleet eteen ovat vain yksi osa hyvän olon saavuttamisen vuoksi tehtävää toimintaa.

Samanaikaisesti kun pistät askelta toisen eteen, keskityt hengittämiseen. Ilman hyvää hengittelyä et jaksa juosta: happi loppuu, tossut taivasta kohti ja poski asfaltille pötkölleen. Myös mieli työskentelee kahteen suuntaan juostessa. Toisessa suunnassa mieli tyhjenee päivän äänistä ja ajatuksista ja toisaalla mieli alkaa juosta yhtä kehon kanssa ja uudet ajatukset rullaavat reippaasti lenkin jälkeen. Tieteellistä tutkimustahan en ole aiheesta tehnyt vaan tulkitsen täysin vain oman kehoni ja mieleni toimintaa.

En vielä ole koskaan juossut kymmentä kilometriä pidempää matkaa. Hieman jännittää mitä mielessä ja kehossa tapahtuukaan kun puolimaratoni on matkana. Ensi viikolla olen lähempänä tavoitettani ja tiedän enemmän: aion juosta 15 kilometrin testimatkan. Tietoa minulla ei vielä kehoni eikä mieleni toiminnasta pitemmältä matkalta ole. Mutta, heitän arvauksen: kun kehoni alkaa väsyä niin mieleni alkaa työntää askeleitani eteenpäin.

Tahdon, teen ja toteutan - kohti Kuopio maratonia!
Kirsi


Onko Sinulla minkälaisia kokemuksia kehon ja mielen yhteistyöstä juostessa?

Raita Säynäjoki, sekä karvakaverit Olli ja Zade – Juoksijatarinoita KM:n takaa

Tässä postaussarjassa tullaan kyselemään valmistautumis- ja lenkkikuulumisia Kuopio Maratoniin osallistuvilta juoksijoilta.

Ensimmäisenä vuorossa mikkeliläinen 33-vuotias Raita Säynäjoki, jonka juoksuharrastukseen liittyy vahvasti kaksi karvaista lenkkikaveria. Raita suunnittelee osallistuvansa Kuopiossa puolimaratoniin, joka on hänen neljäs puolikkaansa. Raita kirjoittaa juoksuharrastuksestaan myös blogia; Lenkillä pilkkujen kanssa. 

Suuntaat ensimmäistä kertaa Kuopioon. Miksi juuri tänne?
Ajankohta on sopiva; kesä alkaa olla takanapäin joten todennäköisesti hellejuoksua ei ole tulossa. On myös mukava päästä juoksemaan puolikas yhtenä kierroksena; se voi olla henkisesti helpompaa, kun kaikki nousut ovat aina viimeistä kertaa. Lisäksi Kuopio on sopivan etäisyyden päässä meiltä Mikkelistä. 

Millaista juoksutaustaa sinulta löytyy?
En ole koskaan ollut kilpailuhenkinen tai mitenkään erityisen liikunnallinen, mutta juoksuun jäin heti koukkuun. Aloitin säännöllisen juoksuharjoittelun vuonna 2003 ja siitä lähtien olen juossut 11 maratonia. Maratonennätykseni on 3:54:22.  Puolimaratoneja olen juossut kolme, tai ainakaan en muista juokseneeni enempää kuin kolme.

Tavoitteesi Kuopion puolimaratonille?
Matkana puolikas tuntuu vieraammalta kuin maraton. Olen hieman epävarma minkälaista vauhtia pystyn pitämään, mutta lähden tavoittelemaan 1:50 alitusta, joka olisi samalla ennätykseni. Ei kai Kuopiossa sitten mitään mäkiä ole? ;)  

Kuva: Mikko Rahikainen

Miten valmistaudut Kuopioon?
Lisään runsaasti peruskestävyysharjoittelua sisältävään ohjelmaani vähän enemmän vauhtiharjoittelua. Teen myös juoksua tukevaa lihaskuntoharjoittelua ja tänä kesänä olen innostunut suunnistuksesta. Lyhyempiin juoksutapahtumiin riittää harjoittelun keventäminen muutamaa päivää ennen. Viimeistelyssä painotan luultavasti lepoa ja virettä ylläpitäviä, lyhyitä harjoituksia. 

Mikä sitten saa sitomaan lenkkarin nauhat yhä uudelleen?
Luulen, että juokseminen on ihmiselle niin luontaista, jotenkin alkukantaista, että se siksi tuottaa valtavasti mielihyvää. Onnellisimmillani olen silloin, kun olen säännöllisessä, lähes päivittäisen juoksemisen putkessa. Tärkeänä mainintana myös seura; koirien kanssa juokseminen on älyttömän hauskaa ja kilsoja kertyy huomaamatta! 

Harjoitteluusi liittyykin olennaisesti kaksi dalmatialaista; Olli 5v. ja Zade 10kk. Onko koirat yhtä innokkaita lenkkeilijöitä?
Rotu on minulle tuttu jo lapsuudesta. Halusin kestävän ja innokkaan lenkkikaverin, joka kestää myös satunnaiset sohvapäivät. Dalmatiankoirat etenevät mielellään tasaista ravia, ja sehän käy juoksijalle paremmin kuin hyvin. Yksilöllisiä eroja tietysti on; meillä Olli on enemmän sohvaperuna kuin maratoonari, Zadesta taas on kasvanut vauhtimimmi.   

Miten koirien kanssa lenkkeily käytännössä onnistuu?
Koirat, tai jompikumpi niistä, on minulla mukana lähes kaikilla peruskestävyyslenkeillä. Juoksen tavallisesti niin, että koirat ovat vyötäröllä kiinni joustavassa narussa, jolloin omat kädet jäävät vapaaksi. Koirien kanssa ei voi ihan täysin päättää vauhdista eikä pysähtelyistä. Pysähdysten määrän voi toki opettaa aika pieneksi ja kieltää juoksulenkillä haistelut, mutta itseäni ei haittaa, vaikka pysähtelyä olisi enemmänkin. 

Miten koirat vaikuttavat lenkkireitin määräytymiseen?
Lämpimillä ilmoilla suunnittelen lenkkireitin niin, että koirat pääsevät ainakin kerran juomaan ja mahdollisesti uimaan. Kovimmilla pakkasilla ja lämpiminä kesäpäivinä koirat eivät ole mukana. 

Kummalla sitten riittää enemmän lenkkikuntoa, sinulla vai koirilla?
Kovimmat harjoitukset teen yleensä yksin: Olli ei perusta reipasvauhtisista lenkeistä ja Zade alkaa vasta nyt olla siinä iässä, että sitä voi kovimmilla lenkeillä juoksuttaa. Pitkiä lenkkejä koirat rytmittävät mukavasti: ensin kymppi toisen kanssa, sitten toisen kanssa ja loppuun vielä muutama kilsa itsekseen, esimerkiksi noin se menee. Mutta kyllä koirat ovat ehdottomasti paremmassa kunnossa, koirien liikkuminen on kuitenkin muutakin kuin minun kanssa juoksemista.  

Miten palautuminen onnistuu?
Luulen, että palautumisessakin koirilla on merkittävä rooli: teemmehän myös kävelylenkkejä päivittäin. Kävely on aktiivista palautumista ja usein parempi vaihtoehto kuin täyslepo; koirat tekevät siis liikkumisesta myös säännöllistä. 

Ja vielä lopuksi; mitä juoksutavoitteita sinulla on tulevaisuudelle?
Olla elämäni kunnossa, kun pääsen siirtymään N35-sarjaan parin vuoden kuluttua, eikös se ole hyvä tavoite! Nyt kun lapsetkin ovat jo 7- ja 9-vuotiaita, voin keskittyä aikaisempaa enemmän harjoitteluun. Koirien mukanaolo estää turhan orjallisen kellottamisen tai hirveän tarkan suunnitteluun: haluan blogin nimelläkin itselleni muistuttaa, että koiriahan tässä vaan lenkitetään, eikä tätä pidä ottaa niin vakavasti!   

Kuvat: Raitan blogista ellei toisin mainittu

Juoksen. – Mikä sai minut syttymään?

Palataan ajassa neljä vuotta taaksepäin.
Kaksi pientä poikaa maailmassamme ja äitinä kova halu liikkua. Haluan palata omalle jumppasalilleni, omille ryhmäliikuntatunneilleni ja kokea taas jotain ihan omaa. Kuten ennen lapsiamme, jumpata salilla kolme kertaa viikossa. Näin kuvittelin, mutta käytäntö kuitenkin osoitti toisin;

Päivän ikioma odotettu hetki oli varattu ja jumppapöksyt jalassa odotin miestäni tulevan töistä sovittuun aikaan. Mutta, yksi pieni puhelu ja varattu jumppa saa unohtua:
"Jooo-o, meneekin hieman myöhempään töissä. Ei kai ollut mitään ihmeellistä tälle illalle?"
"Ai ei ollut vai: MUN JUMPPA, THE JUMPPA on tänään. Miten voitkaan unohtaa?"

Näin jumppa jos toinenkin peruuntui ja mökötystä oli luvassa loppuillaksi tai ehkä jopa viikoksi. Ja kostona päälle päätin, etten kyllä liikuntaa harrasta sitten muutenkaan. Jääköön jumpat ja mökötän ainakin vielä seuraavat kaksi vuotta liikkumatta. Päätös mökötyksestä ja liikkumattomuudesta tuntui tuolloin hyvältä; nyt jopa huvittavalta ja typerältä.

Tullaan edellisestä ajasta kaksi vuotta eteenpäin eli nykyjasta kaksi taaksepäin. Neljän lapsen jälkeen en edes haaveillut varaavani etukäteen jumppia. Oli aika miettiä itselleni liikuntaharrastus, joka onnistuu ilman aikatauluja ja missä vain, eikä hiljaisuuskaan olisi huono puoli harrastuksessa. JUOKSU! Kotona, matkoilla, aamulla, illalla, sataa, paistaa ja aina onnistuu!

Mutta mitä juoksun aloittamiseen tarvitaan? Innostus jo on, mutta ehdottomasti tarvitsen huippuhuippulenkkarit, ihan melkein alkuun jo ammattilaisjuoksijoiden tasoa. Harrastuksen aloitus ei ainakaan välineiden huonoudesta jää aloittamatta. Tai niinhän minä luulin. Piti vuosi pitää huippuhuippulenkkareita kaapissa ennenkuin tosi tarkoituksella käyttö alkoi.

Juoksuherätykseen tarvittiin huippulenkkareiden lisäksi kehonkoostumusmittaus. Mittaustulokset ennustivat lukemillani tulevaisuuttani kera diabeteksen. Oli aika herätä - heräsin ja juoksin! Vuoden 2015 toukokuussa aloin lenkkeilemään kolme kertaa viikossa kävelyjuoksupuuskutus-tyylillä.

Asetin heti tavoitteekseni Kuopio Maratonin kympin samalle syksylle. En malttanut kuitenkaan odottaa syksyyn. Kahden kuukauden harjoittelun jälkeen osallistuin jo heinäkuussa ensimmäiselle kympilleni Varpaisjärvellä. Aikaa meni 1h14min, kun jo taas kaksi kuukautta myöhemmin Kuopiossa kymppiin meni viisi minuuttia vähemmän. Molemmilla matkoilla osan matkaa juoksin, osan kävelin. Olin ylpeä että jo 80% matkoista jaksoin kymmenestä kilometristä juosta. Ajat eivät itselleni merkinnyt sinänsä mitään, vaan huomio omasta kehityksestä oli tärkeintä.

Nyt olemme tässä päivässä ja olen juossut huippuhuippulenkkareillani vuoden. Juoksu on helppoudessaan ja ajattomuudessaan hyvä harrastus minulle. Hyvä päätös, hyvä olo ja hyvä mieli!


Miten sinä innostuit juuri juoksuharjoittelusta?

-Kirsi

Tahdon.

Tahdon juosta.
Sitku, mutku, eiku- selitykset saivat osaltani loppua reilu vuosi sitten. Kyllästyin etsimään selityksiä liikkumattomuuteen: väsyttää, ihan vähä niinku yskittäis tai lapsilla ois vähän niinku nuhaa, sataa vettä ja paistaa aurinkoa liikaa ja sata muuta selitystä. Ei enää. Selitykset selitetty ja lenkkarinnauhat rusetille.

Ilolla nyt totean että tahtoni on pitänyt. Juoksen juoksuni sateessa, tuulessa ja paisteessa. Eikä talvelle riittänyt selityksenä liiallinen liukkauskaan tiellä kun ostin alleni lenkkarit nastoilla.
Vuosi sitten juoksin kolme kilometriä, josta puolet matkasta puuskutin ja läähätin. Todellisuudessa kilometrin juoksin ja kaksi kävelin. Kunto ei todellakaan ollut kova. Piilouduin liikkumattomuudessani neljäksi vuodeksi lasten ja selitysten taakse. Toki, neljän pienokaisen saanti neljässä vuodessa veti niin fyysisiä kuin henkisiäkin voimia loppuun. Mutta, väsymys onkin paras syy liikkua ja juoksu paras voimanlähde väsymykseen.

Tahdon voittaa.
Viime kesän aikana tein itselleni tavoitteen: kymppi juosten 09/2015 Kuopio Maratonilla ja tavoitteeni/ toiveeni toteutui. Olin Kuopio Maratonin Voittaja - yksi itsensä voittajista. Kymppi tuntui tuolloin omalta henkilökohtaiselta taistelumaratonilta, mutta nyt kymppi juoksussa tuntuu hyvältä.
Tälle vuodelle olen asettanut tavoitteeksi myös voittaa itseni uudestaan: puolimaraton 09/2016 ja paikkana Kuopio Maraton. Epäilen vielä hyvänolon tunnetta puolikkaan jälkeen, mutta tavoite on selkeä: tahdon juosta.
Ajallisesti en tiedä mitä tavoitella, mutta tahtoni on juosta maaliin.
Tahdon, teen ja toteutan - kohti Kuopio Maratonia.

Lyhyesti:
Kuka: Kirsi Koponen Kuopiosta
Tällä hetkellä: kotiäiti, Kuopion Lupa innostua- Hyvinvointilähettiläiden ryhmänvetäjä/koordinaattori
Motto: elän elämäni elämää eläen elämäni elämää
Tavoitteena: puolimaraton Kuopio Maratonilla
Valmentaja: paikka avoin
Tavoiteaika: maaliin juosten
Heikoin lenkki: alaselkä
Supervoima: päättäväisyys








Tervetuloa mukaan!

-Kirsi